Istun hämärässä hotellihuoneessa ja nautin pysähdyksestä.

Toisaalta tuntuu, että elämässä toistuu samat jutut ihan hassunkurisesti ja toisaalta sitten yllättäen ei.

Toistumisista:  Olen nyt siis elämäni toista kertaa Kiinassa. Ja tänään olisi pitänyt lentää Suomeen. Menin lentokentälle. Tiskillä oli lappu: the flight is cancelled. Ihan niinkuin viimeksikin, kun yritin päästä tästä maasta pois. Viimeksi lappu oli vähän lapsellisella käsialla käsinkirjoitettu, nyt kauniisti printattu- edistys edistyy. Ja nyt vietän taas tätä  ylimääräistä lomapäivää Finnairin laskuun täällä Pekingissä, kuten viimeksikin. Vaan ihan eri tavalla. Nautin pysähdyksestä, asosiaalisuudesta, kohtuullisesta hiljaisuudesta, Nyt saa kelata , hitaasti , kaikessa rauhassa. Ja yskiä (eilen sain vihdoin yskän, en ole täällä yhtään sairastanutkaan)

Olen kokenut ihan mahdottoman paljon yllätyksiä. Monet sellaisia uusia, vieraita, kiinnostavia. Niitä , jotka on kiva kerran nähdä. mutta joiden kanssa ei sen kummemmin jatkaisi yhteistä taivalta.Tottakai myös niitä oikein merkittäviä.

Kuten vaikka uskomaton shamppanja-brunssi viime sunnuntaina todella hauskassa suomalaisseurassa Pekingin ehdottomassa huippuhotellissa. Tapahtumassa oli jotain samaa, kuin ruotsinlaivojen seisovissa pöydissä silloin ihan muinoin- oliko -60-luvulla? Kun vielä käyttäydyttiin arvokkaasti, syötiin hillitysti ja hartaasti, silloin kun katkaravut oli vielä hyvin harvinaista herkkua. Nyt tietysti tarjolla oli kaikkien maanosien herkkuja ostereista lähtien  elegantisti esille aseteltuina. Onnistuin jopa kulkemaan 3 kierrosta ottamatta mitään, vain silmilläni syöden. No, tottakai sitten ne 20 seuraavaa....  Ai niin, samana iltana tuli tähän samaiseen hotelliin nukkumaan  yks Obama.

 

Olen myös saanut yöpyä Hutong-talossa. Hutong tarkoittaa vanhaa kujaa, jonka varrella harmaita vanhan mallin mukaan rakennettuja 1 kerroksisia taloja. Näissä käsitykseni mukaan ennen asuttiin valtaosinPekingissäkin , mutta nykyisin on käynnissä kova hävitys. Osa hutonalueista on suojeltuja,mutta kovaa vauhtia isojakin alueita vedetään maantasalle ja ihmiset pakkosiirretään kaukaisille kerrostaloalueille. Tylyä meininkiä  suomessa kasvaneen mieleen.

 Tämä Hutong-talo oli pitkän hämärän käytävän perällä, käytävästä erkani kujaset muihin asuntoihin. Portilla asui aika topakka talonmies vaimoineen, piti kovaa kuria, ettei outoja vieraita päässyt talon sisäkujalle. Asunto oli suomalaisen Annan  kauniisti kunnostama, ihana valo siilautui  aamulla korkean huoneen koristeellisista ikkunoista. Mutta kylmyys oli koettellemus. Talon edessä oli pikkuinen puutarha, nyt tietysti talvihorroksessa sekin.

Pääsin myös istumaan iltaa merkittävien miesten seuraan, ihan hyvällä säkällä ja täysin siivellä. Kyseessä olivat 40-50vuotiaat herrat, jotka ovat nykykiinassa todella korkeissa  asemissa nimenomaan kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen alalla. Olin yllättynyt, minkälaisia nämä "pomot" olivat. Odotin tukevia tuimia liituraitakiinalaisia, mutta tapasinkin sielukkaita, rentoja, kovin eurooppalaisen oloisia, hyvin fiksun ja älykkään tuntuisia miehiä. NÄkyi jopa herkkyyttä ja ujoutta . Toisaalta totesin, etten kykenisi olemaan töissä näille kiinalaisille, koskapa työpäivään kuuluu lähes joka iltainen dinner- karaoke, jonnekin puolenyön pintaan vähintään, Hirveä melu, tupakansavu ja tälläkertaa viskiä.Tämäkin kokemani sunnutai-ilta päättyi vasta yli puolen yön. Loppuhuipennuksena hotpot- ateria: pöydän keskellä kiehuu pesuvadillinen maustelientä, johon nostellaan  mitä kummaalisempia aineksia. Meillä oli monenlaisia sieniä, tofua nauhana ja paloina, lootuksen juurta, perunaa, vihreitä lehtiä, kaloja, äyriäisiä jne. Ja lihansyöjillä mahdollisuus sitten syödä lihat makkarat ja sisäelimet (aivoja myöten)

Pekingiin on myös rakennettu tolkuttomasti lisää huikeita ostosparatiiseja, toimistorakennuksia, hotelleja ja pilvenpiirtäjiä muuten vaan, sitten viimekäynnin. Näitäkin kävin ihmettelemässä. Räätälin vastaanotolla ihailin valmistumassa olevia suomalaisbändin joulujuhla-asuja. Kiiltävät punaiset "satiini"frakit (helma oli kyllä tasainen, mutta frakki kuulostaa huikeemmalta). Sitten istuttiin filosofeeraamassa kotimatkan ruuhkassa lämpimässä autossa varmaan puolitoista tuntia vuokraisännän kanssa. Helppo oli harjoittaa kiireettömyyttä ja rauhallisuutta, kun oikeesti ei ollut kiire minnekään.

Kiinalainen autoilija kiilaa heti, jos on pieninkin kolo, silloin saadaan aikaan ruuhka, joka ei hievahdakaan. Poliisiautotkin seisovat jonossa, umpipussissa, valojaan vilkutellen. (autokuskimme kyllä oli sitä mieltä, että tiistain ruuhkat oli ihan vaan sen Obaman syytä..)

Tuntuu, että tämä kaiken kasvu ja lisääntyminen on täällä ihan holtitonta. Paljon arvokasta jää jalkoihn. Pelottaa pientä Aulia, mikä tästä voi tulla.

Ja sitten pari oikein hienoa kokemusta: On todella hauska vaan kulkea kulkea kulkea, kurkistella, haistella ja katsella tätä hulinaa täällä Pekingissä. Lähinnä tietysti niillä pienillä Hutong-kujilla. Täällä on hauskasti kaupat usein "samaa sorttia" samalla kadulla, on vaikka soitinliikkeitä tai maalaustarvikeliikeitä tai palkintopokaaliliikkeitä kymmeniä peräkkäin.

 Jo viimekerralla yritin löytää hyvin tehtyjä leijoja, mutta petyin. Ilmeisesti tämäkin käsityötaito on siirtynyt teolliseksi suurtuotannoksi ja toisaalta sen arvostus pienentynyt. Mutta yhtenä päivänä tuntikausia vaellettuani osuin ihmeelliseen leijakauppaan. Siellä istui hymyilevä sielukkaan näköinen herra pensseli kädessä. Suuren huoneen seinillä oli ihan uskomattomia lohikäärmeitä, kultakaloja, kilpikonnia, suurimmat yli 2 metrisiä. Hän oli leijamestari. Ihanaa, että löytyy vielä tätä. Arvokasta ja harrasta taitoa. Ostin pienen pääskysen, hyvin pelkistetty , siro ja liikkeet kuin aidolla pääskysellä, kun leijaa lennättää. Osoite on nyt Vilijonkan taskussa(joka siis asuu täällä), toivottavasti hän vielä pääsee ihan puheisiin leijamestarin kanssa, mulla meni enemmän hymyilyn , nyökyttelyn  ja huokailun puolelle.

Toinen hieno kokemus oli Lama temppeli. Osa Pekingin lukemattomista temppeleistä on suljettu yleisöltä, osa ihan vain turistiatraktioita, mutta tämä Budhhalainen on hyvinkin ahkerassa ja hartaassa käytössä. Lukemattomia ,toinen toistaan massiivisempi Jumalankuvia, äärettömän taidokkaita hiekkamahdaloita ja kankaanpalasista tehtyjä taideteoksia. Sutsukkeiden tuoksu, upea savu kirkkaassa auringonpaisteessa, harras keskittyneisyys. Tekivät syvän vaikutuksen.

Tässä näitä välähdyksiä . Tuntuu, että kun on ihan keskellä tätä kaikkea, niin on vaikea hahmottaa ja paljon jää kertomatta. Mutta näytän sitten kotomaassa vaikka kuvia, niin mieleen palaa  ihan uusia juttuja.

Ja Mosuo-tädin kutoma kaulahuivi lämmittää Suomen loskassa, kun hörppii Yunnanin kahvia.....

 

 

 

13.11 perjantai: Klo 22.45  Henry Theel laulaa " Päivä harmaa iltahan jo vaipuu..."  Pekingin luminen ilta on pimentynyt jo  kuuden jälkeen, istumme aikuisessa suomalais-porvoolaisessa seurassa. Ennen lasten nukkumaanmenoa esitimme Vilijonkan kanssa riemuitsevalle yleisölle Naxi-tanhua hienoissa uusissa naxi-asuissamme.

(Taustoja: Vilijonkka on vuokraemäntäni, jonka blogiin kannattaa kaikkien tutustua(Vilijonkka ja tyttäret, google löytää)Varsinkin, kun tämä Aulin kirjoittaminen näyttää kuivuvan kovin niukaksi... Kesällä Porvoossa heräsi ajatus seikkailusta Kiinassa ja nythän tämä seikkailu on jo toteutunut Lijiangin osalta. Vielä muutama päivä aikaa lähiseikkailuun Pekingin seudulla. (Tai pidempäänkin, jos lentäjät lakkoilevat).(Seikkailumatkamme kolmas osanottaja oli Miao, myöskin Pekingissä asuva, mielenkiintoista blogia pitävä suomalainen),

LIJIANG:

Yunnanin provinssin pohjoisin kaupunki 2500m korkeudessa Kiinan lounaisosassa.Vanha kaupunki on maailman perintökohteiden listalla. Hyvin kaunista tiivistä rakentamista, kanavia ja puhdasta solisevaa vettä. Päivällä lämmintä, huikaisevan kirkas vuoristovalo, yöt kylmiä (sängyissä sähkölämmitteiset patjat, tosi fiksua) Paljon ihania tuoreita vihanneksia, joita ahkerat naxi-emännät kuljettivat aamuisin maatiloiltaan lava-polkupyörillään kaupungin kujille myytäväksi.(Naxit ovat yksi Kiinan vähemmistöistä, Lijiangin alueella enemmistönä)  

Vanhukset :  Ilmeisen terveellistä liikunnallista elämää ovat nämä naxit viettäneet, koskapa jokapuolella parveii virkeitä vanhuksia. Mummelit pukeutuneina klassisiin sinivalkoisiin naxi-asuihin, jo klo 9 alkaen aamuisin keskustorilla oli kova piiritanssin jytke käynnissä, välillä istahdettiin pikkuisille jakkaroille teetä siemailemaan, sitten taas c-kasetti pyörimään ja menoksi. Sensijaan ikivanhoja miehiä kohtasimme useita otsikon "naxi-music" alla. Kävimme oikein konsertissa, esitys oli jokaikinen ilta klo 20. Arvokkaita, tuimailmeisiä, pujopartaisia herroja silkeissään. Soittivat hyvin hyvn vanhaa hyvin kiinalaisen kuuloista musiikkia hyvn kiinalaisilla soittimilla  . Suuri osa soittajista oli yli 80 vuotiaita, hiukan laulusaundissa jo ikä kajasteli. Muutama nuori nainen oli joukkoon eksynyt esittämään kimakkaa naislaulua. Tuli kyllä voimakas tunne, että tämä ilmiö ei enää kauan ole hengissä, että hienoa oli tämä vielä kokea. Ulkoa kantautui ajottain diskomusiikin jyly, seinät ihan tärisivät. Ja ulos astuessa tuo melusaaste suorastaan löi kasvoille.  

Kontrastit: Tällaisia voimakkaita kontrasteja oli matkallamme paljon. Jo mainittu auringon valon ja toisaalta tähtitaivaan pimeyden kontrasti, hiljaisuuden ja melun kontrasti, kuin myös vuoriston rauhan ja kaiken alleen polkevan massaturismin kontrasti.Turistibusseja oli sunnuntaiaamuna klo 8.30 jonoina kuin pahimmillaan kehä I:n ruuhkassa 3000m korkeudessa.Näistä busseista purkautui tuhansia innokkaita äänekkäitä (lähinnä) kiinalaisia turisteja matkalla jopa 4500m korkeuteen. Jonotusta bussiin, jonotusta gondoli-hissiin, jonotusta pieneen avo-junaan, jonotusta valokuvaan(naxi-puvun sai lainata ja kuvauttaa itsensä siinä) jonotusta ravintolaan, jonotusta vessaan, jonotusta,jonotusta ja jonotusta. Ihmismassa oli ylhäällä vuorella viisaasti ohjattu kulkemaan kuin hyvin leveitä pitkospuita, kaiteen sulkemia, kuin karjalauma. Ja karjalaumalta se välillä kuulostikin. Kiinalaisilla turisteilla on aina hirveä kiire, päivässä ennättää hyvin tutustua yhden kaupungin ja sen ympäristön kohteisiin reippaasti parijonossa marssien. 

Piljetit: Kiinalaiset rakastavat kauniita kuvitettuja pääsylippuja. Tältäkin matkalta oli housuntaskuun niitä kertynyt 8 kappaletta: esim  jade-lohikäärme-lumi-vuorelle, leijona-kukkula-puistoon, jakki-ylängölle, ylängölle vievään gondoli-hissiin, Lijiangin vanhaan kaupunkiin jne.   Ihan erikseen oli mainittu ,jos johonkin kylään oli vapaa sisäänpääsy.

Huippuhetki: Vietimme jonkin aikaa Wenhai nimisessä kylässä. Tie sinne oli hyvin kiemurainen ja pölyinen ja tämä takasi myös sen, että turistivirta kulki kaukana. Yövyimme "luonnon melussa"(seinät ovat hyvin kevyttä tekoa)voimakas tuuli viuhui nurkissa ja vain tiukka pipo pysyi koko yön päässä. Patjat olivat täälläkin lämpimät, joten oli kodikasta. Tähtitaivas oli huikaiseva, koska valosaastetta ei tässä laaksossa ollut.. Aamulla kävelimme pienen Wenhai-järven ympäri. Järven takana uskomaton kukkaniitty kaiken kuivuuden keskellä.Tuulija karuus saa Aulissa aikaan villiä riemua.

Nyt välillä unille, muut kaikki jo  täällä nukkuvatkin.

                                                                                                                                                                                                         

 

 

 

 

 

 

 

Tervehdys rakkaat ystavat Lijiangista. Loma taalla on itseasiassa loppumaisillaan ja nytkin koneaikaa on vain hetki. Valtava maara yllatyksia, riemukas matka. Pekingissa on sillavalin ollut lumimyrsky ja lunta on nyt 15 cm. Saa nahda miten huomenna paasemme sinne lentamaan. Mutta jos paasemme, niin kirjoitan sitten rauhassa sielta ystavieni kotinetista teille kootut kertomukset.

 

 

 2.11 saavuin Pekinginiin, joka  edellispäiväisen lumimyrskyn jälkeen oli aurinkoinen, ohuen lumipeitteen puhdistama, jotenkin keväinen, veden tippuessa räystäiltä.

 Tästä se alkaa.