Eka paiva Kiinassa. Kaikki sujuu, juhuu. On se hassua, etta kotisuomessa varasin  netista oman huoneen punaisen lyhdyn talosta ja etta sellainen talo oikeasti on  olemassa( taksikuski kylla repi pelihousunsa tata etsiessaan)tosi pienen tuhruisen kujan varrella.REsepsuunin tytolla luki ihan mun nimi listalla, voi ihmetta. Kodikas sielua lammittava meininki, mutta ruumisparka hyytyy. Ulkona 9 astetta ,sisalla huomattavasti vahemman. Siisti pieni huone, sisapihalla soliseva feng shui lahde ,kultakaloja ja paljon hiukan polyisia kangaskasveja ja niita punaisia lyhtyja.Ja iloisia reppureissulaisia.

Kuljeskelin  tanaan ihan lahikujilla, upea kauppahalli pullollaan herkkuja, hedelmia,vihanneksia, evaa heiluttavia kaloja ja kaikenlaisia hyvantuoksuisia paistoksia, menin pisimman jonon hannille ja sain jotain lamminta, joka muistutti Kuuban Santiagon pikkupitzoja.

Kavin akrobatiaesityksessa, kun ajattelin etten muuten pysy hereilla.Vuokraemannan ohjeen mukaan soin sellaisessa ravintolassa jossa istui paljon (aanekkaita maiskuttavia) kiinalaisia ja sitten otin taksin kadulta kotiin, kun mulla ei ollut harmainta aavistusta missa pain olin.Taas oli kuskilla ensin vaikeuksia ja piti kysya kadunmiehelta, mutta loytyi.Oma punalyhtyinen koti!

Taalla on tosi kummaa, itsestaan selvaa ja turvallista, kukaan ei piittaa musta patkaakaan, mutta kukaan ei ole vihamielinen eika pelottava.On ihan helppo menna minne vaan.Harmaata, polyista, ihmiset kovin mustanpuhuvia, seka vaatetukseltaan, etta ilmeiltaan.

Huomenna lahden klo 6.10(suomessa kello on 10 min yli puolen yon) Kiinan muurille, retkeen kuuluu 10km kavely, kuljetus yht 8 t ja lounas ja englanninkielinen opas hinta 15e