Istun hämärässä hotellihuoneessa ja nautin pysähdyksestä.

Toisaalta tuntuu, että elämässä toistuu samat jutut ihan hassunkurisesti ja toisaalta sitten yllättäen ei.

Toistumisista:  Olen nyt siis elämäni toista kertaa Kiinassa. Ja tänään olisi pitänyt lentää Suomeen. Menin lentokentälle. Tiskillä oli lappu: the flight is cancelled. Ihan niinkuin viimeksikin, kun yritin päästä tästä maasta pois. Viimeksi lappu oli vähän lapsellisella käsialla käsinkirjoitettu, nyt kauniisti printattu- edistys edistyy. Ja nyt vietän taas tätä  ylimääräistä lomapäivää Finnairin laskuun täällä Pekingissä, kuten viimeksikin. Vaan ihan eri tavalla. Nautin pysähdyksestä, asosiaalisuudesta, kohtuullisesta hiljaisuudesta, Nyt saa kelata , hitaasti , kaikessa rauhassa. Ja yskiä (eilen sain vihdoin yskän, en ole täällä yhtään sairastanutkaan)

Olen kokenut ihan mahdottoman paljon yllätyksiä. Monet sellaisia uusia, vieraita, kiinnostavia. Niitä , jotka on kiva kerran nähdä. mutta joiden kanssa ei sen kummemmin jatkaisi yhteistä taivalta.Tottakai myös niitä oikein merkittäviä.

Kuten vaikka uskomaton shamppanja-brunssi viime sunnuntaina todella hauskassa suomalaisseurassa Pekingin ehdottomassa huippuhotellissa. Tapahtumassa oli jotain samaa, kuin ruotsinlaivojen seisovissa pöydissä silloin ihan muinoin- oliko -60-luvulla? Kun vielä käyttäydyttiin arvokkaasti, syötiin hillitysti ja hartaasti, silloin kun katkaravut oli vielä hyvin harvinaista herkkua. Nyt tietysti tarjolla oli kaikkien maanosien herkkuja ostereista lähtien  elegantisti esille aseteltuina. Onnistuin jopa kulkemaan 3 kierrosta ottamatta mitään, vain silmilläni syöden. No, tottakai sitten ne 20 seuraavaa....  Ai niin, samana iltana tuli tähän samaiseen hotelliin nukkumaan  yks Obama.

 

Olen myös saanut yöpyä Hutong-talossa. Hutong tarkoittaa vanhaa kujaa, jonka varrella harmaita vanhan mallin mukaan rakennettuja 1 kerroksisia taloja. Näissä käsitykseni mukaan ennen asuttiin valtaosinPekingissäkin , mutta nykyisin on käynnissä kova hävitys. Osa hutonalueista on suojeltuja,mutta kovaa vauhtia isojakin alueita vedetään maantasalle ja ihmiset pakkosiirretään kaukaisille kerrostaloalueille. Tylyä meininkiä  suomessa kasvaneen mieleen.

 Tämä Hutong-talo oli pitkän hämärän käytävän perällä, käytävästä erkani kujaset muihin asuntoihin. Portilla asui aika topakka talonmies vaimoineen, piti kovaa kuria, ettei outoja vieraita päässyt talon sisäkujalle. Asunto oli suomalaisen Annan  kauniisti kunnostama, ihana valo siilautui  aamulla korkean huoneen koristeellisista ikkunoista. Mutta kylmyys oli koettellemus. Talon edessä oli pikkuinen puutarha, nyt tietysti talvihorroksessa sekin.

Pääsin myös istumaan iltaa merkittävien miesten seuraan, ihan hyvällä säkällä ja täysin siivellä. Kyseessä olivat 40-50vuotiaat herrat, jotka ovat nykykiinassa todella korkeissa  asemissa nimenomaan kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen alalla. Olin yllättynyt, minkälaisia nämä "pomot" olivat. Odotin tukevia tuimia liituraitakiinalaisia, mutta tapasinkin sielukkaita, rentoja, kovin eurooppalaisen oloisia, hyvin fiksun ja älykkään tuntuisia miehiä. NÄkyi jopa herkkyyttä ja ujoutta . Toisaalta totesin, etten kykenisi olemaan töissä näille kiinalaisille, koskapa työpäivään kuuluu lähes joka iltainen dinner- karaoke, jonnekin puolenyön pintaan vähintään, Hirveä melu, tupakansavu ja tälläkertaa viskiä.Tämäkin kokemani sunnutai-ilta päättyi vasta yli puolen yön. Loppuhuipennuksena hotpot- ateria: pöydän keskellä kiehuu pesuvadillinen maustelientä, johon nostellaan  mitä kummaalisempia aineksia. Meillä oli monenlaisia sieniä, tofua nauhana ja paloina, lootuksen juurta, perunaa, vihreitä lehtiä, kaloja, äyriäisiä jne. Ja lihansyöjillä mahdollisuus sitten syödä lihat makkarat ja sisäelimet (aivoja myöten)

Pekingiin on myös rakennettu tolkuttomasti lisää huikeita ostosparatiiseja, toimistorakennuksia, hotelleja ja pilvenpiirtäjiä muuten vaan, sitten viimekäynnin. Näitäkin kävin ihmettelemässä. Räätälin vastaanotolla ihailin valmistumassa olevia suomalaisbändin joulujuhla-asuja. Kiiltävät punaiset "satiini"frakit (helma oli kyllä tasainen, mutta frakki kuulostaa huikeemmalta). Sitten istuttiin filosofeeraamassa kotimatkan ruuhkassa lämpimässä autossa varmaan puolitoista tuntia vuokraisännän kanssa. Helppo oli harjoittaa kiireettömyyttä ja rauhallisuutta, kun oikeesti ei ollut kiire minnekään.

Kiinalainen autoilija kiilaa heti, jos on pieninkin kolo, silloin saadaan aikaan ruuhka, joka ei hievahdakaan. Poliisiautotkin seisovat jonossa, umpipussissa, valojaan vilkutellen. (autokuskimme kyllä oli sitä mieltä, että tiistain ruuhkat oli ihan vaan sen Obaman syytä..)

Tuntuu, että tämä kaiken kasvu ja lisääntyminen on täällä ihan holtitonta. Paljon arvokasta jää jalkoihn. Pelottaa pientä Aulia, mikä tästä voi tulla.

Ja sitten pari oikein hienoa kokemusta: On todella hauska vaan kulkea kulkea kulkea, kurkistella, haistella ja katsella tätä hulinaa täällä Pekingissä. Lähinnä tietysti niillä pienillä Hutong-kujilla. Täällä on hauskasti kaupat usein "samaa sorttia" samalla kadulla, on vaikka soitinliikkeitä tai maalaustarvikeliikeitä tai palkintopokaaliliikkeitä kymmeniä peräkkäin.

 Jo viimekerralla yritin löytää hyvin tehtyjä leijoja, mutta petyin. Ilmeisesti tämäkin käsityötaito on siirtynyt teolliseksi suurtuotannoksi ja toisaalta sen arvostus pienentynyt. Mutta yhtenä päivänä tuntikausia vaellettuani osuin ihmeelliseen leijakauppaan. Siellä istui hymyilevä sielukkaan näköinen herra pensseli kädessä. Suuren huoneen seinillä oli ihan uskomattomia lohikäärmeitä, kultakaloja, kilpikonnia, suurimmat yli 2 metrisiä. Hän oli leijamestari. Ihanaa, että löytyy vielä tätä. Arvokasta ja harrasta taitoa. Ostin pienen pääskysen, hyvin pelkistetty , siro ja liikkeet kuin aidolla pääskysellä, kun leijaa lennättää. Osoite on nyt Vilijonkan taskussa(joka siis asuu täällä), toivottavasti hän vielä pääsee ihan puheisiin leijamestarin kanssa, mulla meni enemmän hymyilyn , nyökyttelyn  ja huokailun puolelle.

Toinen hieno kokemus oli Lama temppeli. Osa Pekingin lukemattomista temppeleistä on suljettu yleisöltä, osa ihan vain turistiatraktioita, mutta tämä Budhhalainen on hyvinkin ahkerassa ja hartaassa käytössä. Lukemattomia ,toinen toistaan massiivisempi Jumalankuvia, äärettömän taidokkaita hiekkamahdaloita ja kankaanpalasista tehtyjä taideteoksia. Sutsukkeiden tuoksu, upea savu kirkkaassa auringonpaisteessa, harras keskittyneisyys. Tekivät syvän vaikutuksen.

Tässä näitä välähdyksiä . Tuntuu, että kun on ihan keskellä tätä kaikkea, niin on vaikea hahmottaa ja paljon jää kertomatta. Mutta näytän sitten kotomaassa vaikka kuvia, niin mieleen palaa  ihan uusia juttuja.

Ja Mosuo-tädin kutoma kaulahuivi lämmittää Suomen loskassa, kun hörppii Yunnanin kahvia.....